Saariston onnelliset lehmät laiduntavat vapaina Ahvenanmaan rehevillä niityillä tuottaen maitotuotteita, jotka saavat aidon makunsa puhtaasta luonnosta sekä ravinnerikkaasta ja kalkkipitoisesta maaperästä. Ålandsmejeriet on pieni vuonna 1921 perustettu meijeriosuuskunta, jonka omistaa 21 paikallista maatilaa.
Pienimuotoisen toimintansa ansiosta meijeri tuntee tuottajansa ja maidontuotanto on luonnollista ja läpinäkyvää. Maatilat sijaitsevat hyvin lähellä meijeriä, joten maito on takuuvarmasti tuoretta sen tullessa käsittelyyn ja luontokin kiittää pienistä välimatkoista.
Meijerissä käsitellään noin 15 miljoonaa litraa maitoa vuodessa ja tuotteiden valmistuksessa käytetään vain ahvenanmaalaista maitoa ja mahdollisimman vähän tai ei lainkaan lisäaineita.
Robotti lypsää onnelliset lehmät
Hyvinvoivat lehmät ovat laadukkaan tuotteen perusta. Lehmät saavat laiduntaa vapaina puhtaassa aurinkoisessa saaristossa sekä syödä, juoda ja nukkua oman tahtinsa mukaan.
Osalla tiloista on lypsy on automatisoitu eli lehmät saavat mennä lypsettäviksi silloin kuin niitä huvittaa. Maidontuotanto on tehokasta, kun lehmä saa itse päättää milloin kokee lypsyn tarpeelliseksi. Lehmä kävelee itsenäisesti lypsylaitteeseen, joka on täysin automatisoitu lehmän tarpeiden mukaan. Laite tunnistaa lehmän, muovautuu sen mukaan ja lypsää niin kauan kuin maitoa tulee. Lopuksi lehmä saa palkkioksi pienen herkkupalan, joka motivoi tulemaan lypsylle toistekin. Lypsyaseman ansiosta lehmät käyvät useammin lypsyllä, luonnollisesti omien tarpeidensa mukaan. Lehmillä on leppoisat oltavat, sillä niitä ei ole suljettu ahtaisiin karsinoihin, vaan tilaa liikkua vapaasti sekä sisällä että ulkona on riittävästi.
Ålandsmejeriet pystyy takaamaan lehmiensä onnellisuuden, sillä pieni meijeri tuntee koko tuotantoketjun läpikotaisin. Meijeri tuntee jokaisen tilallisen nimeltä ja kaikki tilalliset tuntevat omat lehmänsä nimeltä. Meijerin laboratorio ottaa viikoittain testejä raaka-aineista ja pystyy nopeasti reagoimaan mikäli ongelmia ilmenee.
Meijeri toimii biokaasulla
Meijerin vieressä on oma biokaasulaitos gastronomen, joka muuttaa meijeristä tulevan jätteen ja heran energiaksi. Heraa tulee paljon ja ilman biokaasulaitosta se jouduttaisiin kuljettamaan rekoilla mantereelle. Biokaasulaitos tuottaa niin paljon energiaa, että osuuskunnan meijerin ja leipomon tarpeista ylijäänyt energia voidaan myydä Jomalan kunnan tarpeisiin.
Perinteisiä makuja nykyaikaisilla menetelmillä
Ålandsmejeriet tuottaa juuston ja jogurtin lisäksi myös muita maitotuotteita, kuten maitoa, crème fraîchea, viiliä sekä saaristovoita, joka tuotetaan perinteisellä menetelmällä alkuperäisessä lähes 100-vuotiaassa kirnussa.
Ahvenanmaalla on tuotettu juustoa jo keskiajalta lähtien ja Ålandsmejerietissä vuodesta 1921. Muutama vuosi sitten Ahvenanmaan meijeri päätti panostaa myös Manner-Suomeen ostamalla perinteisen juustojen maahantuontiyrityksen Ruokahertta Oy:n. Yhteistyö turkulaisen maahantuojan kanssa ulottui vuosien taakse, joten ratkaisu oli helppo. Mantereella on toivotettu saariston tuotteet tervetulleiksi, joten tuoteryhmä laajenee jatkuvasti.
Meijerillä työskentelee pieni porukka asiaansa paneutuneita meijerimestareita. Meijeri on palkittu parhaana ahvenanmaalaisena työpaikkana, joka kertoo paljon ryhmähengen laadusta. Meijerillä on aina työskennellyt kokeneita juustomestareita, itse toimitusjohtaja Johannes Snellman on myös juustomestari ammatiltaan. Nykyään laadusta vastaavat juustomestarit Rickard Lindblom ja Vidar Haglund. Vahva asiantuntemus näkyy nykyaikaisin menetelmin valmistetuissa tuotteissa. Keskimäärin 97 % maidosta kuuluu korkeimpaan E-luokkaan, joka tarkoittaa Euroopan huipputasoa. Meijerin kotimaiset maitotuotteet ovat tuoreita ja reilusti tuotettuja laatuherkkuja, joissa maistuu puhdas luonto sekä pitkät perinteet.