Helppo lakritsi-vadelma frozen jogurtti

Jogurttijäätelön tekemiseen ei välttämättä tarvita jäätelökonetta. Jääkiteet voi rikkoa myös monitoimikoneen kutterilla. Aivan jäätelökoneen tuomaa samettisuutta ei tällä valmistustavalla saavuteta, mutta prosessi on paljon helpompi ja nopeampi.

Frozen Jogurtti

  • 5 dl lakritsi-vadelmajogurttia
  • 2 dl kotimaisia pakastevadelmia

Karamellisoitu sitruunankuori

  • 2 sitruunaa
  • 1 dl vettä
  • 2 dl sokeria

vadelmia ja tuoretta minttua koristeluun

 

Laita jogurtti pakkaseen vähintään kahdeksi tunniksi esimerkiksi jääpalamuoteissa (yleiskone ei kestä isompia paloja). Kaada jäätynyt jogurtti ja kotimaiset pakastevadelmat yleiskoneen kutteriin ja soseuta jääkiteiden murskaamiseksi. Tarjoa vadelmien, mintunlehtien ja karamelisoidun sitruunankuoren kera.

Valmista karamellisoidut sitruunankuoret. Kuori sitruunoista pitkiä suikaleita. Leikkaa kuori ohuiksi siivuiksi. Laita suikaleet kulhoon ja kaada päälle kiehuvaa vettä. Anna seistä 30 min jonka jälkeen nosta kuoret vedestä. Kiehauta sokeri ja vesi pienessä kattilassa. Lisää sitruunankuoret ja anna kiehua 10 minuuttia. Säilytä yön yli jääkaapissa ja tarjoile seuraavana päivänä lakritsi-sitruuna frozen yogurtin kanssa.